Piilaakso-Pöntisen naimattomat aikamiesveljekset, Alfred ja Joosua, olivat jo jonkin aikaa asustaneet hulppeassa huvilassaan Atlantiksen naapurustossa ja herättäneet kateutta naapureissa.

Heidän tiedettiin nuoruudessaan ansainneen melkoisen omaisuuden kovalla työnteolla ja taitavilla sijoituksilla sekä tiukalla säästäväisyydellä. Vaimoa ei vain kumpikaan suonikohjuinen sijoittaja ollut onnistunut itselleen pokaamaan. Kumpikin oli ollut kiinnostunut samasta naisesta, varakkaasta perijättärestä Kreivitär Rahamassi-Kukkurasta. Alfred onnistui veljesten välisen katkeran kilpailun jälkeen lopulta viemään Kreivittären vihille. Kuvassa kaksosista Alfredilla sininen liivi ja Joosualla ruutupaita.

Niin siis Joosua-parka jäi lehdellä soittelemaan ja tunsi itsensä kovin onnettomaksi seuratessaan saman katon alla asuvan pariskunan temmellystä. Onneksi ei kestänyt kauan, ennen kuin Alfred-veli muutti kreivittärensä kanssa kaupunkialueelle ja Joosua jäi taloon yksin. Nyt hän siis tunsi itsensä paitsi onnettomaksi myös yksinäiseksi. Niinpä hän päätti epätoivossaan kutsua kylään tuttavansa Vieno-Kyllikin, joka oli kaunis mutta pennitön eläkeläinen ja tunnettua turhimusten sukua nimeltään Tislander-Tallukka.

Kuten arvata saatoi, ystävyys syveni jutellessa ja heistä tuli parhaat ystävät. Joosua alkoi ajatella, ettei Vieno-Kyllikki ehkä sittenkään ollut ihan huono vaihtoehto, vaikka olikin sivistymätön. Kyllähän Joosua etsi itselleen rakasta eikä rikasta. Niinpä juttu eteni kuin huomaamatta seuravaan vaiheeseen...

Eipä tainnut Joosua parka mahtaa mitään, kun Vieno-Kyllikki oli päättänyt ottaa itselleen rikkaan rakastajan ja mennä tämän kanssa vielä jonain päivänä naimisiin. Joosua oli tunnetusti kaamea kitupiikki, mutta hiukan Vieno-Kyllikkiä vanhempi, niin että Vieno-Kyllikki ajatteli pääsevänsä tuhlaamaan Joosuan rahoja tämän kuoltua. Sitten eleltäisiin leveästi koko konkkaronkka. Vieno-Kyllikillä oli nimittäin kolme aikuista hulttiolasta, mutta siitä ei Joosualle hiiskuttaisi halaistua sanaa.

 

Taitavana maalarina Joosua maalasi ihailemastaan kauniista Vieno-Kyllikistä useita hienoja muotokuvia. Hänen luovuutensa teki syvän vaikutuksen Vieno-Kyllikkiin, joka alkoi jo tosissaan toivoa Joosuan kosivan, mutta varovaisena miehenä Joosua vain empi ja empi.

Yhteisiä harrastuksia sentään löytyi, koska molemmat pelasivat mielellään kaikenlaisia pelejä. Tässä tiukka shakkiottelu menossa.

Viime aikoina Joosuaa oli alkanut kovasti huolestuttaa, ettei hänellä ollut perillistä ja ikä jo alkoi painaa. Hän pohdiskeli adoptiomahdollisuutta ja mietti samalla, ettei tohtisi ainakaan yksin ruveta moiseen. Vieno-Kyllikistä hän saisi oivallisen kumppanin lapsen kasvatukseen. Kyllähän lapsi tarvitsee äitiä, järkeili Joosua.

Tulihan se kosinta vihdoin sieltä, ilahtui Vieno-Kyllikki. Tuore kihlapari oli onnensa kukkuloilla. Muuttaessaan taloon Vieno-Kyllikki toi perheen omaisuuteen kokonaista yhden simeleonin lisäyksen.

Joosua halusi adoptoida heti lapsen, mutta Vieno-Kyllikille ajatus oli kauhistus eikä se muutenkaan sopinut hänen suunnitelmiinsa. Avioliitoa ei kuitenkaan vielä ollut solmittu, joten parasta vain mukisematta suostua adoptiohankkeeseen, koska se oli Joosualle niin tärkeää (ja siis tärkeämpää kuin Vieno-Kyllikki osasi aavistaakaan). Joosua soitti välittömästi adopitopalveluun ja hakemus hyväksyttiin viipymättä. Jo seuraavana päivänä Piilaakso-Pöntisen ovelle marssi reipas orpotyttö nimeltä Linda. Hei, hän sanoi, olen teidän uusi tyttärenne.

Joosua ja Linda tulivat heti mainiosti toimeen keskenään. Heillä riitti paljon puheltavaa ja Joosua jaksoi leikkiä tytön kanssa määrättömästi. Osoittautui, että Linda oli hyvin älykäs ja ahkera pikkuneiti, joka määrätietoisesti keräsi itselleen taitopisteitä. Tämäkös oli Joosuan mieleen ja hän uskoi saaneensa Lindasta sen perillisen, jota oli aina kaivannut. Pian Linda oli hänelle rakas kuin oma tytär. Vieno-Kyllikin kanssa välit jäivät aluksi viileiksi, mutta sitten Linda onnistui hellyttämään avoimuudellaan ja  herttaisuudellaan myös ottoäitinsä sydämen.

Linda pärjäsi erittäin hyvin koulussa. Hän sai kympin todistuksen ja oli hyvä myös jalkapallossa. Hän oli vain  niin onnellinen adoption myötä saamastaan mahdollisuudesta. Orpokodista pois pääseminen oli hänelle oikea onnenpotku, jonka hän ymmärsi hyödyntää täysin.

Linda harjoitteli shakkia ahkerasti ja saikin kerätyksi ihan mukavasti logiikkapisteitä. Shakki on kivaa, Linda tuumi.

Mutta sitten kaikki muuttui: Joosua oli alkuinnostuksensa jälkeen väsähtänyt vanhempi ja Vieno-Kyllikki sai hänet kiinnostumaan uhkapelistä siinä määrin, että hän unohti ottotyttärensä tarpeet melkein kokonaan. Tekikö Vieno-Kyllikki sen tarkoituksella? Molemmat vanhemmat istuivat kuin liimautuneena pelipöydän ääressä kaiken liikenevän ajan ja aikaahan tällä eläkeläispariskunnalla olikin (rahan lisäksi) runsaasti. Linda oli onneksi fiksu ja saanut orpokodissa oppia omatoimisuutta, niin että hänestä oli oikeastaan vain mukava saada hiukan omaa rauhaa.

Koska oli runsasluminen talvi, Linda teki pihalle monta lumiukkoa. Paikalle taapersi pingviini, joka puheli lumiukoille niitä näitä. Kertoi paljon matkustelleensa, mutta lumiukko ei pannut kerskumista pahakseen, myhäili vain hattu vinossa, että juttele sinä mitä juttelet.

Pingviini tuli usein myös sisälle taloon ja joskus pissasi lattialle. Aika iso lätäkkö siihen nyt tulikin Vieno-Kyllikin riesaksi. Oi voi, hän vaikeroi, taas minä saan luututa. Pingu lähti sitten siitä menemään. On reissupinguja näemmä. Taustalla näet Lindan ottoisänsä maalaustelineen ääressä harjoittelemassa maalaamista. Hänen onnistui kerätä muutama luovuuspiste jo lapsena. Joosua odotti Lindasta suuria. Hänen toiveensa oli, että Lindasta kasvaisi uraohjus.

Sitten, kaikessa hiljaisuudessa, Joosua ja Vieno-Kyllikki päättivät solmia avioliiton. Nyt Vieno-Kyllikki vihdoin pääsi tavoitteeseensa kuten halusi ilman suurempia seremonioita. Edes Joosuan kaksoisveljeä Alfredia vaimoineen ei kutsuttu. Silloinhan Vieno-Kyllikkikin olisi joutunut kutsumaan omia sukulaisiaan eikä käynyt päinsä, että Joosua olisi saanut tietää rappiolle joutuneista aikuisista lapsista. Kunhan vain Joosuasta aika jättää, niin heidän kanssaan pannaan elämä ranttaliksi, tuumi Vieno-Kyllikki ja aikoi syrjäyttää Lindan kokonaan. Voi voi, kuinkahan tässä vielä käy...

Vieno-Kyllikki riensi innokkaasti leikkaamaan hääkakkua. Sanotaanhan, että se joka kakun leikkaa, hallitsee avioliitossa. Joosua ei tainnut sitä tietää tai, mikä pahempi, hän ei ymmärrtänyt ollenkaan millaisen naisen oli saanut puolisokseen. Mutta missä ihmeessä on Linda?

Kokonaan unohdettuna ja yksin Linda kasvoi samaan aikaan teini-ikäiseksi. Vaikka ei saanutkaan omia synttärijuhlia, hän oli silti tyytyväinen onnistuneesta kasvustaan ja saamastaan turvallisesta kodista. Aina se orpokodin olosuhteet voitti.

Kakku maistui kaikille, mutta erityisesti Vieno-Kyllikki ahmi oman palansa ennätysvauhtia. Muut eivät kerinneet kunnolla edes aloittaa, kun hän oli jo lopettanut. Pöydästä noustessaan hän päästi muhevan pierun päin Joosuan ja Lindan naamaa ja naureskeli itsekseen. Niin sitä pitää. Heti kun avioliitto oli solmittu, voit näyttää todellisen minäsi! Mutta minkä ihmeen takia Lindalla oli ulkovaatteet yllä ja lapaset kädessä? Aika merkillistä...

Vihkimisen jälkeinen aika oli jälleen Lindalle yksinäistä. Kuinka ottovanhemmat saattoivat unohtaa hänet mokoman pelihimon tähden?

 

 

Pää pystyyn, Linda! Olet kelpo tyttö ja osaat huolehtia itse omista asioistasi. 

Vieno-Kyllikki oli myös huomannut Lindan älykkyyden ja oli tyytymätön tytön itsenäisyyteen. Hän olisi mielellään halunnut lähettää tämän suljettuun sisäoppilaitokseen toiselle paikkakunnalle. Siten hän voisi yrittää vaivihkaa jouduttaa Joosuan poismenoa, jotta pääsisi rahoihin käsiksi. Joosua ei kuitenkaan osaisi epäillä mitään, hän mietti. Vieno-Kyllikki oli aika ovela nainen.

 

Mutta mitä nyt? -- Jo hyvin pian häiden jälkeen kohtalo puuttui peliin! Viikatemies lipui paikalle, mutta kenet se halusi? Vieno-Kyllikin? Ei ei eih! huusi Joosua. Herkkänä tyttönä Linda oli järkytyksestä suunniltaan. Viikatemies näytti hiekan loppuneen tiimalasista ja Vieno-Kyllikin elinaika olisi lopussa.

Tyrmistynyt Vieno-Kyllikki oli raivoissaan kuolemalle! Minä olen nuorempi kuin Joosua, hän ilmoitti tiukasti. Ei voi olla minun vuoroni lähteä ensin - tässä täytyy olla jokin erehdys. Olen vasta 68 päivän ikäinen!

Vieno-Kyllikki yritti epätoivoissaan tarttua tiimalasiin ja kääntää ajankulkua, mutta oli voimaton kuoleman edessä. Viikatemies ei armoa tunne ja niin Vieno-Kyllikin oli lähdettävä viimeiselle matkalleen.

Haudan äärellä Linda itki hillittömästi kuollutta ottoäitiään. Vieno-Kyllikki oli puutteineenkin kuitenkin paras äiti mitä hänellä oli koskaan ollut.

Joosua putosi persauksilleen ja oli hetken aikaa täysin sekaisin. Miten tässä nyt näin kävi? Voi Vieno-Kyllikki, miksi sinun piti kuolla? Melko nopeasti Joosuan ajatuksiin kuitenkin tuli uusi avioliitto ja tällä kertaa rikkaan simin kanssa. Olisi toimittava nopeasti, koska Viikatemies lähestyi tietysti myös jo 71 päivän ikäistä Joosuaa. Oliko ukko tullut höppänäksi?

Linda ei voinut käsittää ottoisänsä asennetta. Kuinka kukaan voi toipua suuresta surusta noin nopeasti? Linda oli jo aiemmin suunnitellut lähtöä yliopistoon, mutta nyt hän lähtisikin viipymättä. Hän ei kestäisi enää jäädä seuraamaan kiivasta uuden äitipuolen etsintää. There's no fool like an old fool!

Illalla alkoi sataa kaatamalla ja yöstä tulisi synkkä ja myrskyinen. Linda soitti yliopistoon ja haki stipendiä. Hänelle myönnettiinkin hyvän koulumenestyksen takia 1000 simeleonia ja logiikkapisteiden takia vielä 750 simeleonia. Aikamoisella kiireellä tyttö kuitenkin tilasi taksin ja lähti. Lieneekö ollut vielä tunnekuohun vallassa, koska unohti pakata mitään mukaansa.

Minkähän yliopiston Linda valitsi ja korjaantuvatkohan hänen välinsä vanhaan isukkiin?